Ensiksi haluaisin kiittää kaikkia faneja, joiden huolestuneet viestit ovat täyttäneet sähköpostini, postini ja mieleni! Ei siis syytä huoleen, Anssuli on täällä edelleen. Mutta nyt puhaltaa kuulkaas pikkasen uudet tuulet!
Joskus nimittäin tulee stoppi ruokapiirien sisäpiiriläisillekin ja nyt se osui minun kohdalle. Kyllästyin kertakaikkiaan Suomen takapajuiseen gastronomiamaailmaan ja suuntasin puolen vuoden hermolomalle ulkomaille!
Voin kertoa, että Keski-Euroopassa kaikki on todellakin toisin! Toisin kuin Suomessa, täällä ei todellakaan tarvitse hävetä omia kokkaustaitojaan. Täällä Michelin-ravintolat ovat arkipäivää, eikä kukaan syö halpoja mikroruokia.
Yhtenä syynä lähtööni olikin suomalainen ahdasmielisyys ja kateus. Ne ovat tarttuvaa tavaraa, varokaa vain!
Mutta asiaan. Keski-Euroopassa oma näkemykseni ruokakulttuuriin on todella muuttunut. Täällä ihmiset todella osaavat vaatia parasta ja niin myös minäkin. Tässä muutama esimerkki kuvien muodossa, minkälaista ruokaa täällä olen nauttinut:


Kuten jokainen näkevä ihminen voi aistia, täällä ruoka valmistetaan tuoreista raaka-aineista, ja sitä osataan arvostaa.
Päivän sana on lähiruoka! Tietämättömille tiedoksi, että se tarkoittaa sitä, että ruoka on tuotettu lähellä. Itsekin haen lähes viikottain naapurikorttelin ravintoloista take away -aterioita. Voin kertoa, että ei pahemmin hiilijalanjälki näy, kun kävelen hakemaan ruuat.
Reseptejä en aio tällä kertaa sen enempää antaa, koska myös minulla on oikeus olla joskus lomalla ja nauttia siitä, että pääsee valmiiseen pöytään!
Tämän tekstin tarkoituksena olikin lähinnä rauhoittaa teitä, rakkaat fanit, että täällä sitä porskutetaan ja voidaan hyvin! Palaan asiaan mm. muodin saralla ensi kerralla!
Loppuun vielä huumoripläjäys eräiltä internationaalishenkisiltä illalliskutsuilta :D
Lämmin kiitos Anssulille, joka tuo suuren maailman tuulahduksia tänne takapajulan lähiöihinkin!
VastaaPoistaOlipa helpottava saada tietää, että vielä oot hengissä ja et vissiin ees nälkään kuolemassa!
VastaaPoistaNautihan nyt oikein olan takaa noista gourmee-pöperöistä ja lähiruoista sun muista ja sitten kun tuut takas, niin muistahan meitä ahdasmielisiä pikku maistiaisilla!
Muotivinkkejä odotellen!